sijoitus
-
Kiertotalouteen suunnitteilla 2,5 miljardilla investointeja Suomessa – Etenemiselle on yhä hidasteita
Biokaasulaitoksia. Tekstiilikuidun kierrätystehdas. Hukkalämmön hyödyntämistä. Alumiinin kierrätyshanke. Käytetyn tavaran kierrätyskeskus. Esimerkiksi tällaisia kiertotalouteen liittyviä investointeja on suunnitteilla Suomeen lähivuosina. Elinkeinoelämän […]
-
Kehysriihi: Jätevero laajenee, tavaroiden korjaamisesta voisi saada kotitalousvähennystä
(Tilaajille.) Pääministeri Petteri Orpon hallitus päätti kehysriihessä, että jäteveron pohja laajenee vuodesta 2027 alkaen. Jäteveroa on tarkoitus laajentaa koskemaan sellaisia […]
-
Lahden Kujalan muovijätteistä uuden muovin raaka-ainetta kemiallisella kierrätyksellä – Uusi pyrolyysilaitos käyntiin huhtikuussa
Lahden Kujalan teollisuusalueelle tulee muovin kemiallinen kierrätyslaitos. Saksassa rakennettu ja testattu laitos on jo matkalla Suomeen. Hankkeen takana on Lahdessa […]
-
Kokkolalainen vedyntuottaja Hycamite keräsi 44 miljoonan euron rahoituksen
Vety-yhtiö Hycamite TCD Technologies on kerännyt uuden, yhteensä 44 miljoonan euron rahoituksen. Rahoituskierrosta johti lisäinvestoinnillaan japanilainen monialayritys Sojitz Group. Kierrokseen […]
-
Helsingin Arabiaan rakentuu kiertotaloushubi – Showroom esittelee kiertotalousyrityksiä ja -palveluja
Helsingin Arabiaan on syntymässä elävä kiertotalouden keskus uudessa hankkeessa. Tavoitteena on, että Arabian kiertotaloushubi palvelisi tulevaisuudessa paikkana, jossa kiertotalousalan yritykset […]
-
Fortum Recycling & Wasten yrityskauppa Summalle sai sinetin – Kierrätysbisnes fuusioituu nyt NG Groupin kanssa
Fortum on myynyt Recycling & Waste -liiketoimintansa sijoitusyhtiö Summa Equitylle 800 miljoonalla eurolla. Heinäkuussa tiedotettu kauppa on nyt saatu päätökseen. […]
-
Eniferin sivuvirtoja hyödyntävä sieniproteiinitehdas tulee Kirkkonummelle – bioteknologiayhtiö keräsi mittavan rahoituksen
Pekilo-mykoproteiinia kehittävä Enifer Oy on päättänyt rakentaa kaupallisen mitan tuotantolaitoksensa Kirkkonummen Kantvikiin. ”Olemme todella innoissamme ensimmäisestä tehtaastamme”, kertoo Eniferin toimitusjohtaja […]
-
Lisää ekologisia puukalusteita kylpyhuoneisiin – Woodio rakentaa miljoonatehtaan Lahteen
Uusi tehdas käynnistyy Lahdessa keväällä 2025. Investoinnin arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa. Woodio keräsi viime kesänä kasvuaan varten yli […]