Mietitkö kesän kotimaan matkailukohdetta? Suuntaa Vaasan Isolahteen! Sinne perustettiin marraskuussa Suomen ensimmäinen yrittäjävetoinen kierrätysostoskeskus, joka kannustaa vastuulliseen kuluttamiseen. Minimossen avattiin…
Kierrätysgalleria Minimossen saa jatkaa, asiakkailta vetoomus jatkon puolesta
Vaasassa toimiva, uudelleenkäyttöä ja vastuullista kuluttamista edistävä kierrätysgalleria Minimossen on saanut jatkoaikaa.
Minimossenin omistava Ab Stormossen Oy kertoi joulukuussa käynnistävänsä yhteistoimintaneuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista syistä.
Yhtiö kertoi, ettei vuonna 2019 perustetun kierrätysgallerian toimintaa ole onnistuttu saamaan taloudellisesti kestävälle tasolle.
Tuhat vetoomusta jatkosta
Lakkautusuhka sai kuitenkin Minimossenin asiakkaat aktivoitumaan. Stormossen sai paljon palautetta kävijöiltä. Lähes tuhat henkeä allekirjoitti vetoomuksen Minimossenin toiminnan jatkamisen puolesta.
Asiakkaat ovat osoittaneet tukensa myös lisäämällä asiointia Minimossenissa. Myynti kasvoi joulukuussa selvästi.
Stormossenin hallitus päätti 16. joulukuuta, että Minimossen saa jatkaa kierrätystoimintaansa.
”Hallitus kävi perusteellisen keskustelun Minimossenin tulevaisuudesta. Tuloksena on kolmevuotinen säästösuunnitelma”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Ragnvald Blomfeldt.
Minimossenissa toimivat yritykset ovat hallituksen mukaan tulleet kustannuksissa vastaan koskien vuokria ja kahvilatoimintaa.
”Kiitos asiakkaille tuesta”
”Lakkautusuhka synnytti tärkeän arvokeskustelun. Kiitämme asiakkaita heidän osoittamastaan tuesta Minimossenille”, sanoo Stormossenin toimitusjohtaja Antti Hakola.
Kierrätysgalleriassa yritykset myyvät vastuullisia ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita sekä tarjoavat kiertotalouspalveluita. Galleriassa on järjestetty myös työpajoja ja Café Minimossenissa taidenäyttelyitä.
Minimossen tekee yhteistyötä avustus- ja kriisijärjestöjen kanssa ja ottaa vastaan vaate- ja tavaralahjoituksia.
Minimossen käynnistyi Vaasan Isolahdessa vuonna 2019. Se oli tuolloin yksi ensimmäisistä Suomeen perustetuista, kierrätettyjen ja kunnostettujen tuotteiden uudelleenkäyttöön keskittyvistä myymälöistä. Konseptiin on otettu mallia Ruotsissa toimivista vastaavista kierrätysmyymälöistä.
Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset
Kuva: Christoffer Björklund. Minimossenin tavoitteena on tehdä vastuullisesta kuluttamisesta helppoa.










