Kokkola Material Week nostaa valokeilaan materiaalikemian ja akkuteknologian

Kuva: Emmi Hyyppä. Kokkola Material Weekin verkostoitumistapahtuma Industry Meeting Point tarjoaa tänäkin vuonna tilaisuuden esimerkiksi neuvotella uusista alihankintakumppanuuksista.
Facebooktwitterlinkedin

Pohjois-Euroopan suurin materiaalikemian tapahtuma Kokkola Material Week kokoaa alan osaajat tänä vuonna yhteen 10.–14. marraskuuta. 

Kokkolassa jo 13. kerran järjestettävä suurkatsaus käsittelee erityisesti kemianteollisuuden, biotalouden ja akkuteknologian ajankohtaista tutkimusta ja kehitysnäkymiä.

Nimekkääseen puhujajoukkoon kuuluvat muun muassa Origin by Oceanin toimitusjohtaja Mari Granström, kestävän kemian professori Ulla Lassi Oulun yliopistosta ja tutkimusprofessori Ilkka Leinonen Luonnonvarakeskuksesta.

Mukana ovat myös esimerkiksi Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Vesa Törölä, Suomen Kaasuyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Tommiska sekä Valion kehityspäällikkö Tuula Hakala.

Turvesuolta satamaan

Tapahtuman avauspäivänä 10. marraskuuta puhutaan biotaloudesta ammattikorkeakoulu Centrian tiloissa.

Puheenvuorojen aiheita ovat muun muassa entisten turvealueiden ennallistaminen ja niiden hyödyntäminen bioenergian tuotannossa ja hiilensidonnassa, aurinkoenergian ympäristövaikutukset ja biohiilen käyttö kaivosmaisemoinnissa.

Tiistain 12.11. suuri seminaari pidetään Kokkolan kaupungintalossa. Tilaisuus esittelee alueen johtavat teolliset toimijat sekä merkittävimmät investoinnit ja tärkeimmät kehityshankkeet.

Tiistaina on lisäksi tilaisuus tutustua Kokkolan satamaan ja sen tulevaisuuden suunnitelmiin.

Verkostoitumista ja vetytalouden näkymiä

Keskiviikon 13.11. GeoKokkola-seminaari tarjoaa monipuolisen katsauksen mineraalitalouden ja akkuarvoketjuun liittyvän metallinjalostuksen projekteihin ja tutkimuksiin. Esille pääsevät myös uudet kaivoshankkeet.

ReKokkola-tilaisuus keskittyy kiertotalouteen Kokkolan juhlavuottaan viettävällä suurteollisuusalueella ja H2Kokkola-seminaari vetytalouden tuoreimpiin kuulumisiin.

Keskiviikon ohjelmaan kuuluu myös teollisuuden perinteinen verkostoitumistilaisuus Industry Meeting Point.

Päätöspäivänä 14. marraskuuta luodaan katsaus vastuulliseen tulevaisuuteen FutureFair-seminaarissa, johon ovat erityisen tervetulleita myös opiskelijat.

Seminaarit pidetään tällä kertaa ainoastaan livetilaisuuksina, eikä niitä enää lähetetä verkossa.

Teksti: Päivi Ikonen, Kemiamedia.fi

Kuva: Emmi Hyyppä. Kokkola Material Weekin verkostoitumistapahtuma Industry Meeting Point tarjoaa tänäkin vuonna tilaisuuden esimerkiksi neuvotella uusista alihankintakumppanuuksista.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.