Muoviteollisuus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Premixin Hanna Ristola

Kuva: Premix. Hanna Ristola toimii Premix Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
Facebooktwitterlinkedin

Muoviteollisuus ry on valinnut seuraavaksi puheenjohtajakseen Premix oy:n hallituksen puheenjohtajan Hanna Ristolan.

”Muoviteollisuus on merkittävä työllistäjä Suomessa ja kasvava vientiala, jolla on tärkeä rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa”, Hanna Ristola sanoo.

”Me tulemme jatkossakin vahvistamaan suomalaisten muoviyritysten kilpailukykyä, kehittämään alan osaamista ja levittämään oikeaa, faktapohjaista tietoa muoveista yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.”

Ristola muistuttaa Muoviteollisuus ry:n olevan keskellä muutosta, sillä pitkäaikainen, ansioitunut toimitusjohtaja Vesa Kärhä jättää järjestön alkuvuodesta 2026.

”Lämmin kiitos Vesalle Suomen muoviteollisuuden eteen tehdystä upeasta työstä. Odotan yhteistyötä uuden toimitusjohtajan Marko Koljosen kanssa”, Ristola kertoo.

Kotimaisen muovialan merkitys kasvaa

Muoviteollisuus ry:n väistyvä puheenjohtaja Heikki Marva toimi tehtävässä täydet kolme vuotta.

Kotimaisen muovialan merkitys ratkaisujen tarjoajana nousi erityisen voimakkaasti esiin hänen kaudellaan.

”Ala Suomessa on rakentanut jo vuosien ajan systemaattisesti kestävää vastuullisuutta ja kiertotaloutta. Näillä eväillä on hyvä lähteä ja investoida myös maailmalle”, Marva sanoo.

”Hanna on eteenpäin katsovasta, useamman sukupolven suomalaisesta perheyrityksestä, kuten minäkin, ja olen erittäin luottavainen, että hänen johdollaan muoviteollisuus etenee Suomessa yhä vaikuttavampiin suorituksiin.”

Lue Kemiamedian juttu Premixin toiminnasta.

Teksti: Päivi Ikonen, Kemiamedia

Kuva: Premix. Hanna Ristola toimii Premix Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.