Pohjoisen Euroopan suurimman poistotekstiilien kierrätyslaitoksen investointipäätös ei etene – Odottaa tietoa EU:sta tekstiilien tuottajavastuusta

”Projektipäällikkönä tässä hankkeessa on todella haastavassa tilanteessa. Jalostuslaitoshanketta pitäisi viedä vauhdilla eteenpäin, mutta toinen käsi on käsijarrulla.”

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) projektipäällikkönä viime kesänä aloittaneen Aki Honkasen äänestä kuultaa turhautuneisuus.

Työpöydällä odottelee toteutussuunnitelma, jolla edistettäisiin rakennuslupaprosessia.

LSJH haluaisi rakentaa Turun Topinpuistoon pohjoisen Euroopan suurimman kuluttajapoistotekstiilien jalostuslaitoksen.

Kello tikittää

Jalostuslaitos tekisi Suomesta maailman ensimmäisen maan, jossa kuluttajilta kerättävät poistotekstiilit saataisiin uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen valtakunnallisesti.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan laitoksen pitäisi olla käytössä vuonna 2025. Se merkitsee, että rakentamisen pitäisi alkaa näillä hetkillä.

Kuokka ei kuitenkaan ole iskemässä maahan.

”Käytännössä tilanne on se, että emme uskalla tehdä investointipäätöstä, ennen kuin saamme tietoa, mitä EU:n suunnittelema tekstiilien tuottajavastuu tarkoittaisi Suomen kannalta. 20 miljoonan investointi on vähän liian iso riski, jos ei tiedetä, onko meillä enää materiaalia käytettävissä vuonna 2025”, Honkanen huokaa.

Jalostuslaitos on tosiaan 20,5 miljoonan euron investointi. Sitä olisi kunnallisen jäteyhtiön vaikea rakentaa ilman rahoitustukea. Business Finland myönsi hankkeelle jo puolitoista vuotta sitten 5,2 miljoonan euron tuen, mutta rahoituksen käyttämisellä on tietty aikaikkuna.

Romuttuuko vuosien työ?

Miksi EU:n tuottajavastuukaavailut ovat niin merkittävä asia, että LSJH:n täytyy varmistua tulevan direktiivin kirjauksista ennen kuin se voi tehdä investointipäätöksensä?

Laaja tuottajavastuu tarkoittaisi, että tekstiilien valmistajat ja maahantuojat joutuisivat ottamaan vastuun myös kuluttajien poistotekstiilien jätehuollon järjestämisestä. Eli maksamaan siitä.

”On riskinä, että tuottajat hoitaisivat asian lähettämällä poistotekstiilin sinne, missä siitä pääsee halvimmalla eroon, eli käytännössä Afrikkaan ja Aasiaan. Riskinä on kermankuorinta ja dumppaus kolmansiin maihin”, Honkanen kiteyttää.

Kermankuorinnalla Honkanen tarkoittaa sitä, että järjestelmän vastuutahot keskittyisivät poistotekstiilien kierrätyksessä vain tiettyihin, tuottoisimpiin materiaaleihin sen sijaan, että otettaisiin vastuu kokonaisuudesta. Riski on olemassa, mikäli EU ei tällaista toimintaa kiellä.

Riskin toteutuminen romuttaisi vuosien työn.

Suomessa on tehty kymmenisen vuotta tutkimus- ja kehitystyötä, jossa suomalaiset kunnat, jäteyhtiöt, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yritykset ovat kehittäneet poistotekstiilin keräyksen, erottelun, lajittelun ja kierrätyksen menetelmiä.

Osin tämän työn ansiosta Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Rester Oy perustivat vuonna 2021 Paimioon uraauurtavan pilottilaitoksen. Laitos kierrättää mekaanisesti kuluttaja- ja yrityspoistotekstiiliä.

Pitkä tutkimus- ja kehitystyö on pohjustanut myös tekstiilien kemiallisen kierrätyksen menetelmiä.

Topinpuiston jalostuslaitos toteuttaisi Paimion kuluttajapoistotekstiilien kierrätyskonseptia mutta suuremmassa, teollisessa mittakaavassa.

Kovat keräyslukemat

Tekstiilinkierrätyksen kotimainen toimintamalli pohjautuu alueelliseen erilliskeräykseen.

Kuntien omistamat jätelaitokset keräävät paikallisesti poistotekstiilin talteen kuluttajilta ja esilajittelevat sen. Pilaantuneet ja keräykseen kuulumattomat materiaalit otetaan pois. Uudelleenkäyttöön kelpaavat tekstiilit ohjataan paikallisiin käyttökohteisiin.

Mekaaniseen kierrätykseen soveltuva materiaali toimitetaan keskitettyyn lajitteluun Lounais-Suomeen.

”Viime vuonna otimme noin 500 000 kiloa esilajiteltua poisto­tekstiiliä vastaan. Omalla alueella keräsimme noin 250 000 kiloa”, Honkanen kertoo.

Virallisesti poistotekstiilien erilliskeräys käynnistyi vasta tämän vuoden alussa, joten kerätyt määrät ovat olleet hyviä.

Jo viime vuonna saatiin talteen noin puoli kiloa poistotekstiiliä asukasta kohden. Tavoite on kerätä kolmisen kiloa per nenä. Tutkimusten mukaan poistotekstiiliä kertyy keskivertosuomalaiselta 11 kiloa vuodessa.

Keräysjärjestelmän pystyttäminen on sujunut nopeasti. Jo 90 prosenttia suomalaisista on poistotekstiilien erilliskeräyksen piirissä.

Sekakuidut murheenkryyni

LSJH kumppaneineen lajittelee maakunnista saapuvan materiaalin vielä tarkemmin. Tässäkin vaiheessa materiaalin joukosta seuloutuu noin kymmenen prosenttia sellaista, joka kelpaa ja ohjataan uudelleenkäyttöön kotimaassa. Kumppanit haluavat saada materiaalin kiertoon nimenomaan Suomessa eivätkä ulkoistaa jäteongelmia ulkomaille.

Paimion pilottilaitos on mekaanisen kierrätyksen laitos. Se tarkoittaa, että sinne saapuneet tekstiilit revitään suikaleiksi ja avataan mekaanisesti kuiduiksi.

Tarkkaan lajiteltuina ja tuotteistettuina kuidut voivat soveltua raaka-­aineeksi teollisuudelle.

Osa LSJH:n lajitteluvaiheeseen saapuvista materiaalista ei kelpaa uudelleenkäyttöön, ei edes kierrätykseen materiaalina. Kierrätyskäyttöä ei ole yrityksistä huolimatta vielä löytynyt esimerkiksi hankalille sekoitteille tai joillekin tekokuiduille. Ne menevät Lounavoiman ekovoimalaitokseen Saloon, jossa niistä syntyy energiaa.

Honkanen kertoo, että piloteissa on testattu synteettisten kuitujen kierrätystä, mutta merkittäviä, pitempiaikaisia kierrätysasiakkuuksia ei toistaiseksi ole löytynyt. Ensin olisi varmistettava riittävän suurten materiaalivirtojen keräys.

Kotimaassa olisi kyllä kuitukangastoimijoita, joten tulevaisuudessa sieltä saattaa vielä avautua hyödyntämisreitti. Teko- ja sekoitekuituja voisi ehkä kierrättää suodatinkankaisiin, kuitukankaisiin, äänieristeisiin tai autoteollisuuteen.

Toinen kierrätyskanava voisi olla jalostaa materiaali tilkkeeksi ja täyttömateriaaliksi esimerkiksi huonekaluteollisuuden pehmusteisiin.

”Teko- ja sekakuiduista jalostetuille kierrätystuotteille ei vielä tällä hetkellä ole markkinoita. Niiden hävittämisestä syntyy meille vain kuluja”, Honkanen kertoo.

Ei kannattaisi ilman helmiä

Tekstiilijätteen erilliskeräys ja kierrätys onkin kallista puuhaa.

Honkasen arvion mukaan keräyksen, lajittelun ja käsittelyn kustannukset kohoavat ainakin euroon kilolta. Tämä tekee poistotekstiilien jätehuollosta kaikista jätejakeista kalleinta.

Toimintaa olisi vaikea saada kannattavaksi ilman poistotekstiilivirrassa olevia helmiä.

1–2 prosenttia Lounais-Suomeen tulevasta poistotekstiilivirrasta on arvotavaraa: villaa tai pellavaa. Nämä kiertävät kotimaassa muun muassa käsityölangoiksi ja kauniiksi keittiöpyyhkeiksi tai pääsevät suoraan uudelleenkäyttöön.

Noin puolet poistotekstiilistä on valmistettu enimmäkseen puuvillasta tai luonnonkuidusta. Tämäkin materiaali on markkinoilla haluttua.

Puuvillakuitupaalit viedään esimerkiksi Espanjaan, jossa niistä kehrätään lankaa ja myöhemmin valmistetaan kangasta, jota voi periaatteessa hyödyntää uusien vaatteiden valmistuksessa.

Honkanen kertoo, että sellu- ja puuvillakuiduille on avautumassa myös kemiallisen kierrätyksen vaihtoehto, joka tulevaisuudessa imee paljon materiaalia. Ruotsalainen Södra ja suomalainen Infinited Fiber Company ovat rakentamassa tehtaita, joissa tekstiilijätepohjainen materiaali liuotetaan ja uusiokuidutetaan vaateteollisuudelle kelpaavaksi.

Kemialliseen kierrätykseen päätyvää materiaalia ei tarvitse välttämättä avata ja käsitellä mekaanisesti. Riittää, että materiaali on kerätty talteen ja lajiteltu huolellisesti. LSJH uskookin, että kuntakeräys voi palvella kemiallisen kierrätyksen tehtaita nimenomaan tässä.

”Eurooppaan on syntymässä kemiallisen kierrätyksen laitoksia ja kuidun avauskapasiteettiakin, mutta kukaan ei halua tehdä keräystä ja lajittelua. Tämä voisi olla se luontainen rooli, jossa jätelaitokset voisivat toimia”, Honkanen näkee.

Päätöksiä kesällä?

Juuri nyt Honkanen ei voi tehdä muuta kuin odottaa, että Euroopan komissio julkistaisi ehdotuksensa jätepuitedirektiivin muutokseksi.

Kesäksi lupailtu direktiivi on se, jossa EU säätäisi tuottajavastuusta. Sen jälkeen alkaa toki pitkä neuvotteluprosessi komission, parlamentin ja jäsenmaiden kesken.

Voi mennä vuosia, ennen kuin tuottajavastuun lopullinen muoto tiedetään tarkkaan. LSJH:lla ei ole aikaa odottaa niin kauan.

”Meidän mielestämme järjestelmää täytyisi jo lähteä suunnittelemaan, ja haluamme tehdä tässä yhteistyötä tuottajien kanssa. Mutta jos neuvottelukumppaneiden kanta on se, ettei tekstiilien kiertotalous saisi juurikaan maksaa, on todella vaikea lähteä kehittämään mitään.”

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuvat: LSJH. Suomalaisilla toimijoilla olisi käsissään avaimet ottaa edelläkävijäasema tekstiilien keräyksessä ja kierrätyksessä. Suunnitelmia sotkee kuitenkin epävarmuus tulevan EU-sääntelyn yksityiskohdista.