Tekstiilialan konkari näkee muotialan siirtyvän vihdoin kohti kiertotaloutta – ”Koko jäte-sana pitäisi poistaa”

Seija Lukkala
Facebooktwitterlinkedin

”Nyt on mahdollista rakentaa tekstiilien kiertotalouden ekosysteemejä, koska toimijoita alkaa olla ja koska kiertotalous on siirtymässä marginaalista valtavirraksi.”

Näin toteaa Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala. Hän perusti Globe Hopen 20 vuotta sitten.

Lukkala kertoo, että vielä 2000-luvun alussa kestävien toimintatapojen kehittäminen tekstiilialalle oli kituliaan hidasta, mutta ilmapiiri on nyt täysin toinen.

 

Ylikulutukselle stoppi

Globe Hope on kehittänyt Zero Waste -palvelun, jonka ideana on saada yritysten ja teollisuuden ylijäämä- ja poistotekstiili kierrätettyä mahdollisimman resurssitehokkaasti.

Prosessin päätteeksi Globe Hope pystyy toimittamaan yritykselle raportin, jossa on todennettu, kuinka paljon kierrätyksen ansiosta on säästetty vettä ja vältetty hiilidioksidipäästöjä.

”Palvelukonsepti on syntynyt ajatuksesta, että emme voi kuluttaa niin paljon kuin nyt. Suomalaisten ylikulutuspäivä oli tänä vuonna maaliskuussa. Kun perustin Globe Hopen, se oli elokuussa. On menty väärään suuntaan, mikä on järkyttävää”, Globe Hopen Seija Lukkala sanoo.

Lukkala näkee, että kehityksen este oli pitkään se, että materiaali nähtiin vain jätteenä, josta haluttiin päästä halvalla eroon. Siksi niin suuri osa poistotekstiileistä ohjautui polttoon.

”Koko jäte-sana pitäisi poistaa, koska kyse ei ole jätteestä vaan raaka-aineesta johonkin muuhun, kun se poistuu käytöstä ensimmäisen, toisen tai kolmannen kerran.”

Lukkala puhui JAMKin yrityskiihdyttämö BioPaavon järjestämässä Hukkatekstiilille uusi elämä -seminaarissa huhtikuussa.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Globe Hope. Seija Lukkala perusti Globe Hopen 20 vuotta sitten.

Facebooktwitterlinkedin