Tutkimus: Kierrätetty uusiomuovierä täytti elintarvikekontaktimuoville asetetut vaatimukset – ”Osoitti, että mekaanisesti kierrätettyä muovia on mahdollista hyödyntää jopa elintarvikkeiden pakkaamisessa”

Uusiomuoville löytyi uusia kierrätyskohteita. Kuva: Shutterstock.
Facebooktwitterlinkedin

Jätemateriaaleista jalostetun ja kierrätetyn uusiomuovin käyttökohteet saattavat tulevaisuudessa laajentua jopa sellaisiin tuotteisiin, joilta edellytetään tiukkoja laatukriteereitä, kuten elintarvikepakkauksiin.

Tästä antaa viitteitä tuore tutkimus.

Tietyt uusiomuovierät läpäisivät tutkimusprojektissa kaikki samat laboratoriokokeet, joita käytetään, kun varmistetaan tuotteiden soveltuvuus ja turvallisuus elintarvikekäyttöön.

Osa SPIRIT-ohjelmaa

Kierrätysmuovia ei ole voinut hyödyntää esimerkiksi pakkauksissa, jotka ovat kontaktissa elintarvikkeiden kanssa.

Fortum ja Orthex tutkivat yhdessä muiden yhteiskumppaneiden kanssa mahdollisuutta käyttää kierrätysmuovia elintarvikekontaktiin soveltuvissa tuotteissa.

SULKI-tutkimusprojekti on osa Business Finlandin tukemaa ja Borealiksen vetämää SPIRIT-ohjelmaa, jonka tavoitteena on muutos kohti kestävää muoviteollisuutta.

Fortum ja Orthex ovat tehneet kierrätysmuoveihin liittyvää yhteistyötä jo useita vuosia. Orthex on käyttänyt Fortum Circo®-kierrätysmuovia useissa tuotteissaan kuten kodin säilytysratkaisuissa.

Periaatteessa elintarvikekelpoista

SULKI-projektissa tutkittiin, miten Fortum Circo® -kierrätysmuovimateriaali soveltuisi elintarvikekäyttöön, jos materiaali valmistettaisiin kuluttajilta kerätyistä elintarvikemuovipakkauksista.

Tuotekehityksen ja testien tulokset osoittavat, että kierrätysmuovi on ainakin periaatteessa elintarvikekelpoista.

”Toteutettu pilottitutkimus osoittaa erinomaisesti, että myös mekaanisesti kierrätetty materiaali on käytössä turvallista ja mahdollista hyödyntää jopa elintarvikkeiden pakkaamisessa”, kommentoi Fortum Recycling & Wasten muoviliiketoiminnan ja teknologian kehityspäällikkö Mikko Koivuniemi.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

”Tarvitaan kuitenkin vielä paljon tutkimusta sekä etenkin pakkausten materiaalien harmonisointia, jotta teollinen käyttö olisi mahdollista”, Koivuniemi huomauttaa.

Lajittelun parannuttava

Haasteita luo tuoteturvallisuuden edellyttämä suljettu kierto. Se tarkoittaa, että elintarvikekäyttöön tarkoitetun kierrätysmuovin täytyy olla valmistettu alun perin elintarvikekäytössä olleista muovipakkauksista.

Sen vuoksi kannattavan teollisen elintarvikekelpoisen uusiomuovin tuottaminen vaatisi ainakin lajitteluteknologian kehittymistä.

Tutkimusprojekti keskittyykin seuraavaksi juuri lajitteluteknologioihin, jäljitettävyyden parantamiseen ja lainsäädännön rajoitusten tarkasteluun. Projekti kestää vuoden 2024 loppuun.

”Rohkaisevia tuloksia”

Koivuniemi pitää tärkeänä, että muovituoteteollisuus on avoin tutkimusyhteistyölle.

”On ilo havaita, että on olemassa vastuullisia ja innovatiivisia yrityksiä kuten Orthex, jotka ovat valmiita tutkimaan ja kehittämään tulevaisuuden ratkaisuja uusiomuovista”, Koivuniemi kiittää.

Orthexille uusiomuovit ovat yksi tapa pienentää tuotannon hiilijalanjälkeä.

“Nämä tutkimustulokset ovat rohkaisevia ja antavat uskoa siihen, että yhä useammat tuotteemme voidaan tulevaisuudessa valmistaa kierrätysmuovista, mukaan lukien elintarvikekäyttöön tarkoitetut tuotteet. Meille on strategisesti tärkeää pienentää tuotteidemme hiilijalanjälkeä, koska tavoitteemme on pyrkiä kohti hiilineutraalia tuotantoa vuoteen 2030 mennessä”, toteaa Orthexin toimitusjohtaja Alexander Rosenlew.

Tutkimusprojektissa käytetyn Fortum Circo PP-laadun hiilijalanjälki on yli 70 prosenttia pienempi kuin neitseellisen polypropeenin, kertoo Fortum Circo-kierrätysmuovin myyntipäällikkö Anniina Rasmus.

Kuva: Shutterstock. Uusiomuoville on löydetty uusia kierrätyskohteita.

Facebooktwitterlinkedin