Kiertotalouden green dealiin sitoutuneita edelläkävijöitä: Uudenmaan liitto

Kuva: Adobe Stock. Kiertotalouden green deal on saanut lisää sitoutujia.
Facebooktwitterlinkedin

Uudenmaan liitto on liittynyt kansalliseen kiertotalouden green deal -sitoumukseen edistääkseen kestävää ja resurssiviisasta tulevaisuutta.

Sitoumusta toteutetaan osana maakunnan strategista suunnittelua, aluekehitys- ja aluesuunnittelutyötä sekä kuntien kiertotaloustyön tukijana ja ylikunnallisen yhteistyön kehittäjänä, kiertotalouden hanke- ja yritysyhteistyön rakentajana ja fasilitaattorina, kiertotalouden rahoittajana ja innovaatioiden mahdollistajana sekä kansainvälisen yhteistyön rakentajana ja vaikuttajana.

Pilotteja käynnistymässä

Liitto vie kiertotaloustoimenpiteitä eteenpäin projektirahoitteisesti muun muassa EU:n osarahoittamassa hankkeessa (KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi kiertotalouden green deal -sitoumuksiin.)

”Hankkeen avulla käynnistetään parhaillaan kahta pilottia, joilla sujuvoitetaan maamassojen kiertoa ja kehitetään rakennusosapankkia rakennusosien uudelleenkäyttöön. Ruokajärjestelmän painopisteinä ovat innovaatioiden kehittäminen sekä ruokahävikin minimointi”, toteaa projektipäällikkö Simo Karetie Uudenmaan kiertotalouslaaksosta.

Lisää kuntia kiertotalouden green dealiin

Uudenmaan liiton kiertotalouden green deal -sitoumuksen ensisijaisiksi kehittämiskohteiksi on tunnistettu rakennettu ympäristö ja uudistuva ruokajärjestelmä innovaatiokeskittymien sijainnin ja päästöjen näkökulmasta.

Uudenmaan liitto sitoutuu edistämään kiertotalouden green dealiä.

Uudenmaan ja Pirkanmaan liitot yhdessä Uudenmaan kiertotalouslaakson ja Ekokumppanien alla operoivan Kiertotalous Pirkanmaan kanssa tukevat kuntia green deal -sitoumusten tekemisessä ja toteuttamisessa ja rahoittavat projekteja.

Numeerisena mittarina on, kuinka paljon toiminta onnistuu lisäämään kuntien kiertotalouden green deal -sitoutusten sekä alueellista kotipesäkonseptia hyödyntäneiden maakuntien lukumäärää.

Hävikki puoliksi, kaivumaat hyötykäyttöön, rakennusosat uudelleenkäyttöön

Ruokajärjestelmän innovaatioiden kehittämiseen asetetaan kasvutavoitteet vuoteen 2027 mennessä. Ruokahävikin ja elintarvikejätteen määriä selvitetään ja tuetaan kuntia puolittamaan hävikkimääränsä.

Liitto pyrkii kasvattamaan kaivumaiden hyötykäyttöastetta nykyisestä 20 prosentista asteittain 50 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Massayhteistyöhön kehitetään yhteistyöfoorumia sekä massatyökalua.

Rakentamisessa liitto haluaa vauhdittaa rakennusosien uudelleenkäyttöä sekä pidentää rakennusten elinkaarta.

Lue koko sitoumus: https://sitoumus2050.fi/kiertotalouden-green-deal-sitoumukset#/details/937592

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Adobe Stock. Kiertotalouden green deal on saanut lisää sitoutujia.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.