Noutopakkauksia puukuiduista valmistavan Muoto-tehtaan esisuunnittelu käyntiin

Kuva: Elina Saarinen. Muoto-pakkausten prototyyppejä oli esillä huhtikuussa 2024 pidetyillä Pulp & Beyond -messuilla.
Facebooktwitterlinkedin

Metsä Group aloittaa esisuunnitteluprojektin, jonka tulosten perusteella yhtiö voi arvioida investointia ensimmäiseen kaupalliseen Muoto-tehtaaseen.

Puupohjaiset Muoto-tuotteet ovat vaihtoehto muovista valmistetuille pakkauksille.

Uusiutuvasta raaka-aineesta tehdyt ja kierrätettävät Muoto™-pakkaukset soveltuvat esimerkiksi noutoruualle, marjarasioiksi, pakkausalustoiksi tai yhdistelmäpakkauksiksi.

Metsä Springin koetehtaasta Äänekoskella on saatu lupaavia tuloksia. Nyt Metsä Group pohtii uuden liiketoiminnan ja tehdasinvestoinnin mahdollisuuksia.

Jos Muoto-tehdas rakennetaan, se tulee yhtiön Raumalla sijaitsevalle tehdasalueelle.

“Lisäkehitystä tarvitaan vielä monilla alueilla, mutta meillä on nyt riittävästi tietoa tämän keskeisen tehdassuunnitteluvaiheen käynnistämiseen. Muoto-hanke on edennyt tähän pisteeseen hyvin nopeasti, kun otetaan huomioon, että aloitimme hankkeen lähes nollasta vuonna 2020. Haluan osoittaa suuret kiitokset hanketiimille sekä pääkumppanillemme Valmetille”, sanoo Niklas von Weymarn, Metsä Springin toimitusjohtaja.

Riippuu pakkausjäteasetuksesta

Muoto-tuotteiden valmistuksessa käytetty teknologia muuntaa märän kuitumassan kolmiulotteisiksi pakkauksiksi ilman välivaiheita. Muoto-tuotteet voidaan helposti muovata erilaisiin muotoihin, ja ne ovat kevyitä, kestäviä ja kierrätettäviä.

Ensimmäiset massatuotantoon valmiit käyttökohteet ovat todennäköisesti kevyitä noutoruoka- ja lounaspakkauksia, marjarasioita, pakkausalustoja ja yhdistelmäpakkauksia. Lopulliset päätökset Muoto-tuotevalikoimasta tehdään, kun EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus on valmistunut.

Aiemmin tänä vuonna Metsä Spring nimitti esisuunnitteluhankkeen johtajaksi Veli-Pekka Kyllösen. Hänen tiiminsä tulee koostumaan 5–10 asiantuntijasta, joiden rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Elina Saarinen. Muoto-pakkausten prototyyppejä oli esillä huhtikuussa 2024 pidetyillä Pulp & Beyond -messuilla.

Facebooktwitterlinkedin