Sopimustahto yllätti ministerin, fossiilisten lopun alku vahvistui Dubaissa – Näin asiantuntijat näkevät ilmastokokouksen tuloksen

Kuva: COP28. Dubain ilmastokokous oli täynnä yllätyksiä.
Facebooktwitterlinkedin

Dubain ilmastokokous marras-joulukuussa 2023 Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa tuotti monia yllätyksiä sekä neuvottelijoille että asiantuntijoille.

Kokouksen päätulos, sopu vähittäisestä siirtymisestä pois fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä, oli tiukkojen neuvottelujen takana.

Neuvotteluissa alhoja ja huippuja

”Suomelle ja EU:lle keskeistä oli saada sopu siirtymästä pois fossiilisista. Tämä oli hankalin neuvottelukysymys, ja neuvotteluissa käytiin iso draaman kaari”, kuvailee Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin.

Hän kertoi neuvotteluista ympäristöministeriön 20.12.23 järjestämässä COP28-kokouksen jälkipyykki- seminaarissa.

Neuvottelupöydällä kävi Nummelinin mukaan hyvin erilaisia sopimusversioita neuvottelujen eri vaiheissa.

Välillä kirjauksena oli kunnianhimoinen ja EU:n ajama ”phase out” -termi, joka olisi kieltänyt fossiiliset polttoaineet kokonaan. Toisaalta välillä neuvotteluissa pyöriteltiin paperia, jossa ei ollut fossiilisista luopumisesta yhtään mitään kirjausta.

”Selvästi se maiden ryhmä, joka oli vahvan luopumiskirjauksen takana, on kasvanut viime vuosista. Tällaisia maita oli laskujen mukaan noin 170. Toki vastustajissa oli myös vahvoja maita, kuten öljyntuottajamaita Saudi-Arabian johdolla”, Nummelin taustoittaa.

”Historiallinen onnistuminen”

Lopulta YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen allekirjoittaneet maat saivat hyväksyttyä päätöslauselman, jonka mukaan jäsenmaat kutsutaan toteuttamaan siirtymä pois fossiilisista polttoaineista energiajärjestelmissä reilulla, järjestelmällisellä ja tasa-arvoisella tavalla niin, että toimia kiihdytetään kuluvan kriittisen vuosikymmenen aikana.

Kieltoa korostavan ”phase out” -termin sijasta lopullisessa UEA Consensus -asiakirjassa käytetään pehmeämpää siirtymä-muotoilua ”transitioning away”. Maita ei myöskään vaadita, vaan pelkästään kutsutaan toimiin.

”Kieli on silti vahvempaa kuin mitä neuvottelupöydillä vielä viimeisen yön aikana esitettiin. Tämä on historiallinen onnistuminen ja selkeä viesti, että tämä on fossiilisten lopun alkua”, Nummelin tiivistää.

Uusiutuvan energian kapasiteetti kolminkertaistuu

Sopimuksessa tunnustetaan tarve vähentää globaalisti päästöjä 43 prosenttia vuoden 2019 tasosta jo vuoteen 2030 mennessä ja 60 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

Päästöjen tulisi kääntyä laskuun vuoden 2025 jälkeen. Tavoitteena on saavuttaa päästöissä nettonolla vuoteen 2050 mennessä.

Jäsenmaat pääsivät sopuun myös siitä, että uusiutuvan energian kapasiteetti kolminkertaistetaan ja energiatehokkuus kaksinkertaistetaan vuoteen 2030 mennessä.

Keskeinen kokouksessa syntynyt asiakirja on myös Pariisin sopimuksen viisivuotistilannekatsausta koskeva 21-sivuinen päätös, joka kattaa Pariisin sopimuksen keskeiset elementit (Global Stocktake, GST).

Päätöksessä sovittiin esimerkiksi metsäkadon pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä sekä fossiilisten polttoaineiden tehottomien tukien poistamisesta mahdollisimman pian.

”Toivomme, että GST on tuonut sysäyksen kaikille osapuolille tuottaa niin kunnianhimoiset kansalliset toimet, että Brasilian ilmastokokouksessa vuonna 2025 voimme todeta olevamme vahvalla tiellä kohti Pariisin sopimuksen tavoitteita”, Dubaissa tämän osuuden neuvotteluja hoitanut ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Kaarle Kupiainen sanoo.

Rahastosta poikkeuksellinen sopu

Dubaissa perustettiin Maailman Pankin yhteyteen myös ilmastotuhoja koskeva uusi rahasto, joka sai heti yli 700 miljoonaa dollaria rahoitusta.

Poikkeuksellisesti rahastosta saatiin sopu heti kokouksen ensimmäisenä päivänä. Tämä loi pääneuvottelija Marjo Nummelinin mielestä hyvän ilmapiirin kokoukseen, kun kiistely rahasta ei dominoinut muita neuvottelupäiviä. Nummelin kehuu puheenjohtajamaa Yhdistyneiden arabiemiraattien strategiaa tässä. Maa lupasi kättelyssä itsekin sata miljoonaa dollaria rahastoon.

Kymmenkunta EU-maata lupasi rahastoon varoja. Saksa, Ranska ja Italia lupasivat yhteensä noin kolmesataa miljoonaa euroa, Suomi kolme miljoonaa.

Öljyntuottajamaa Yhdistyneiden arabiemiraattien näkökulma ilmastokysymyksiin oli kokouksessa selvästi erilainen kuin esimerkiksi Saudi-Arabian. Siinä missä edellinen antaa rahaa ilmastotuhorahastoon, jälkimmäinen tehtailee satojen miljoonien dollareiden sopimuksia huippu-jalkapalloilijoiden ja ammattilaisgolffareiden kanssa.

Nummelin kiitteli muutenkin puheenjohtajamaata onnistuneista kokousjärjestelyistä, vaikka kokous oli kaikkien aikojen suurin yli sadalla tuhannella osanottajallaan.

Sopu yllätti Mykkäsen

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen yllättyi positiivisesti neuvottelujen lopputuloksesta, vaikka sopua ei saatukaan fossiilisten polttoaineiden kiellosta tai edes kansainvälisestä päästökaupasta.

”Mutta historiallinen askel ja viesti on se, että ensimmäistä kertaa maailmanyhteisö pystyi sopimaan siitä, että ollaan loikkaamassa fossiilitaloudesta pois ja fossiilien jälkeiseen aikaan”, Mykkänen kuvailee.

Mykkänen myönsi olleensa skeptinen vielä muutamia viikkoja ennen ilmastokokouksen alkua.

”Oma käsitykseni oli aika inhorealistinen. Oli huoli, että ilmastosopimuksissakin ajaudutaan mahalaskuun aikana, jolloin rauhansopimukset ovat kanveesissa ja uusia sotia aloitetaan. Sopu yllätti”, Mykkänen kertoo.

Hän näkee pääsyynä sopuun sen, että yhä useampi maa on alkanut ymmärtää vihreän siirtymän tuomia taloudellisia mahdollisuuksia.

”Aiempaa useampi maa näkee itsensä jo fossiilien jälkeisen talouden voittajana. Esimerkiksi Kiina näkee itsensä mineraalien, sähköautojen ja uusiutuvan energian tekniikoiden suurvaltana.”

Mykkäsen mukaan Suomi voisi olla myönteisessä mielessä kokoaan suurempi ilmastovaikuttaja kasvattamalla omaa hiilikädenjälkeään ja viemällä puhtaita ratkaisuja, joille on maailmalla kasvava kysyntä.

Suomella olikin Dubaissa ensimmäistä kertaa oma maapaviljonki, jonka tavoitteena oli kertoa puhtaista ratkaisuista ja vahvistaa Suomen maakuvaa myös vihreiden teknologiainvestointien kohteena.

Paviljongin toteuttivat ja rahoittivat Business Finland ja yritykset yhteistyössä Climate Leadership Coalitionin, EK:n, Keskuskauppakamarin sekä ministeriöiden ja Sitran kanssa.

Vielä yksi yllätyskäänne

Seuraava ilmastokokous COP29 pidetään Azerbaidzanin Bakussa 11.-22.2024 ja sitä seuraava COP30 vuonna 2025 Brasiliassa, Amazonin alueella Belemissä.

Ensi vuoden kokouspaikan valinta oli Dubain kokouksen viimeinen yllätyskäänne.

Nummelin kertoo, että Itä-Euroopan maiden, etenkin Venäjän, oli niin vaikea päästä sopuun kokouspaikasta, että vielä viime metreillä näytti siltä, että vuoden 2024 kokous pidetään poikkeuksellisesti Saksassa.

Bakun valinta herätti hämmennystä, sillä seuraavan isäntämaan edustajilla on ollut aiemmissa ilmastokokouksissa miltei näkymätön rooli.

”Ei ole uusi tilanne, että puheenjohtajamaa ei ole ollut aiemmin ilmastoneuvottelujen ytimessä. Mutta kahdesta seuraavasta ilmastokokouksesta ei missään nimessä ole tulossa helppoja”, ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia ennakoi.

”Siksi kaikilla olikin vahva tahtotila varmistaa, että Dubaista saadaan selkeitä ja hyviä päätöksiä, joiden voimin päästään myös pari seuraavaa COPia eteenpäin”, Honkatukia toteaa.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: COP28. Dubain ilmastokokous oli täynnä yllätyksiä.

Facebooktwitterlinkedin