Uusiouutiset 5/2006

Facebooktwitterlinkedin

Uusiouutiset 5/2006 ilmestyi 4.9.2006. Lehti käsitteli mm. seuraavia aiheita:

Järki unohtui EU-tavoitteista

EU:n asettamat tavoitteet vuodelle 2008 merkitsevät, että Suomen on nostettava pakkausjätteen kierrätysastetta 15 prosenttiyksikköä. Tähän päästäkseen Suomen on ohjattava muun muassa puujätettä pois hyvin toimivasta energiakäytöstä.

Sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuussa yhä avoimia kysymyksiä

Sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspisteverkosto alkaa hahmottua, mutta tuottajilla on vielä työtä tehtävänä sopiessaan uudelleenkäytön periaatteista ja keräysvastuun jaosta. SERin tuottajavastuuta hoitamaan perustetut tuottajayhteisöt eivät ole vielä päässeet täysin yksimielisyyteen siitä, kuinka SERin keräys ja kierrätys tulisi Suomessa hoitaa.

Tulevaisuudessa erilliset keräysverkostot?

Elker Oy:n toimitusjohtaja Veikko Hintsasen mukaan yhteisen keräyksen ja kierrätyksen organisoiminen on ollut tuottajayhteisöjen kesken niin vaikeaa, että Elker on jopa harkinnut yhteistyöstä vetäytymistä.

Roskaantumisesta vuosittain kymmenien tuhansien eurojen lasku

Aluekeräyspisteiden roskaantuminen aiheuttaa kunnille, jätehuoltoyhtiöille, jätteenkuljettajille ja tuottajayhteisöille ylimääräistä työtä, harmia ja ennen kaikkea kustannuksia. Roskaantumisongelmaan etsitään kuumeisesti ratkaisua.

Jätteen kaasutus uhkaa loppua Lahdessa

Jos ehdotettu jätteenpolttoasetuksen muutos astuu voimaan sellaisenaan, se merkitsee hyvin todennäköisesti energiajätteen kaasutuksen loppua Lahden Kymijärven vanhassa kaasutuslaitoksessa.

Jätteenpolttoasetuksen muutos tehtiin täsmentämään tulkintoja

Ympäristöministeriö on saanut valmiiksi ehdotuksen jätteenpolttoasetuksen (362/2003) muutokseksi.Asetusmuutoksen mukaan jätteenpolttoasetusta sovellettaisiin myös jätteen kaasutukseen ja syntyvän kaasun polttoon sekä pyrolyysissä tai plasmakäsittelyssä syntyneen aineen polttoon.

Puzairin jätejärjestelmä Pekingin olympialaisiin

Pekingin olympialaisten kongressikeskukseen tulee suomalaisen Puzair Oy:n kehittämä biojätteen putkikuljetusjärjestelmä. Puzair-jätteenkuljetusjärjestelmässä biojäte kulkee kongressikeskuksen 29 jäteasemalta alipainetekniikkaa hyödyntäen 1,7 kilometrin putkistossa yhteen, keskitettyyn keräyspaikkaan.

Innovatiivinen Greenvironment uskoo maatalouden bioenergiaan

Suomessa suhtautuminen energian tuottamiseen biokaasulla muuttuu lähivuosina nykyistä myönteisemmäksi ja mikroturbiinilaitosten suosio erityisesti maataloudessa kasvaa, uskoo Greenvironment Oy:n toimitusjohtaja Matti Malkamäki.

 

Facebooktwitterlinkedin