Uusiouutiset 5/2007

Facebooktwitterlinkedin

Uusiouutiset 5/2007 ilmestyi 30.8.2007. Lehti käsitteli mm. seuraavia aiheita:

Biokaasusta merkittävä energialähde?

Biokaasusta halutaan paikallista energialähdettä, joka takaisi esimerkiksi maatilojen ja teollisuuden energiaomavaraisuutta. Kentällä uskotaan, että syöttötariffi vauhdittaa laitoshankkeita, mutta sen lisäksi kaivataan muutakin tukea biokaasun tuotannolle.

Biokaasusta merkittävä energianlähde pdf-muodossa

Ekopakkauksesta on tulossa kilpailuvaltti

Jätteen synnyn ehkäisyä ajatellaan pakkausten suunnittelussa jo senkin vuoksi, että se säästää pakkaavalle yritykselle rahaa. Kuluttajat osaavat jo vaatia ympäristömyönteisyyttä pakkauksiin, mutta asenne heijastuu vaihtelevasti ostopäätöksiin.

Ekopakkauksesta on tulossa kilpailuvaltti pdf-muodossa

Materiaaliyksikön vetäjä haluaa työkavereita

Materiaalitehokkuusyksikön tuore vetäjä Henrik Österlund näkee materiaalitehokkuuden edistämisessä työsarkaa. Kuinka nopeasti yksikkö laajenee, riippuu vielä rahoituksen varmistumisesta.

Materiaaliyksikön vetäjä haluaa työkavereita pdf-muodossa

Kaatopaikat valmiiksi marraskuuksi

Uusia, kiristyneet vaatimukset täyttäviä yhdyskuntajätteen kaatopaikkoja otetaan marraskuun alun jälkeen käyttöön yhdeksän kappaletta. Pirkanmaalla yhdsykuntajätteiden loppusijoitusalueilla on käynnissä yhteensä 10 miljoonan euron investoinnit, kun mukaan lasketaan lietteen kompostointilaitos.

Päijät-Hämeen Jätehuolto säästää kaatopaikan rakennuskustannuksissa neljänneksen

Maaperän savisuus tuo Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:lle Kujalan jätekeskuksen uuden kaatopaikan rakennuskustannuksiin arviolta 25 prosentin säästöt. Maaperä on savista silttiä ja käy sellaisenaan jätepenkan mineraaliseksi tiivistyskerrokseksi.

Jätteen sijasta siirryttävä puhumaan materiaalivirtojen hallinnasta

Tampereen teknillisen yliopiston lehtori Simo Isoaho on tutkinut pitkään suomalaista jätehuoltoa. Hänen mukaansa Suomessa tarvittaisiin kokonaan uudenlainen materiaalivirtojen hallinnan puitelaki, joka sisältäisi nykyisen jätelain uudistettuna.

Tavoitteena kokonaisnäkemys kierrätykseen

Professori Kari Heiskanen pyrkii jatkuvasti kehittämään opetustekniikoita niin, että opiskelijat ymmärtäisivät kierrätyksessä teollisuuden, tuotesuunnittelun ja raaka-ainetalouden laajoja kokonaisuuksia.

Aino Heikkiselle EU:n naiskeksijäpalkinto kierrätysbetonilla

Siilinjärveläinen Aino Heikkinen on saanut Euroopan unionin naiskeksijöiden verkoston EUWIIN:n ensimmäisen keksijäpalkinnon. Kilpailun pääpalkinnon toi Heikkisen kehittämä innovaatio, joka korvaa osan betonin raaka-aineista kierrätysmateriaaleilla.

Ympäristöministerit sopuun EU:n jätedirektiivistä

EU:n ympäristöministerit pääsivät sopuun jätedirektiivistä Luxemburgissa kesäkuun lopulla käydyssä neuvottelussa, vaikeasta alkuasemasta huolimatta. Lopulta hyväksyttiin puheenjohtajamaa Saksan esitys.

Bioenergian haasteet esillä Jyväskylässä

Yli viisisataa energia-alan asiantuntijaa kokoontuu syyskuun alussa Jyväskylään Bioenergia 2007 -konferenssiin. Bioenergiamessut täydentävät paletin.

Kolmensadan tuhannen kävijän ympäristötapahtuma

Kotkan Tall Ships’ Races oli jäte- ja ympäristönhuollon kannalta haastava tapahtuma.

Partiolaisten maailmanjamboreella kierrätettiin

Tahdon rakastaa ja suojella luontoa”, kuuluu yksi partiolaisten kahdeksasta ihanteesta. Tämä ihanne laitettiin todelliseen testiin, kun yli 40 000 partiolaista ympäri maailmaa kokoontui yhteen Englannissa pidetyllä maailmanjamboreella.

Ensimmäiset muovikassien kierrätyspisteet kauppoihin

Muovikassia ei enää tarvitse pulloja kauppaan palauttaessa tunkea sekajäteastiaan, vaan kassin voi jättää sille varta vasten tarkoitettuun kierrätyspisteeseen. Ensimmäinen piste avattiin kesäkuussa Espooseen, josta verkon on tarkoitus laajentua lähitulevaisuudessa.

 

Facebooktwitterlinkedin