Sairaaloiden muovijätteille kierrätysketju

Kuva: Adobe Stock. Terveydenhuollossa syntyy tuhansia tonneja muovijätteitä, joista osa voisi olla kierrätettävissä takaisin uusiomateriaaliksi.
Facebooktwitterlinkedin

Sairaaloissa ja terveydenhuollossa syntyvät muovijätteet halutaan nykyistä paremmin kierrätykseen.

SPIRIT-ekosysteemiohjelman tutkimushanke PlasticsCircularity kehittää muovijätteen kierrätystä ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia muovien kiertotalouteen. Muovijätteiden kierrätysastetta nostettaessa katse on ohjattava myös niihin pistemäisiin jätevirtoihin, jotka ovat toistaiseksi jääneet kierrätysjärjestelmien ulkopuolelle ja ohjautuneet polttoon.

Yhteistyössä on tarkoitus löytää tapoja ohjata materiaalikierrätykseen vaikeitakin muovijätejakeita kuten esimerkiksi biohajoavia tai selluloosapohjaisia muoveja. Uudet teknologiat, keräysmenetelmät ja puhdistusteknologiat voivat avata uusia kierrätysmahdollisuuksia.

Tuhansia tonneja jätettä polttoon

Terveydenhuollossa syntyy vuosittain noin 10 000 tonnia erilaisia muovijätteitä. Tämä jätevirta päätyy nykyisin miltei kokonaan jätteenpolttoon.

Yksi PlasticsCircularityn yhteistyökumppaneista on Serres Oy. Yritys kehittää parhaillaan terveydenhuollon muovijätteille lajittelu- ja käsittelymenetelmiä, joiden ansiosta osa muoveista voitaisiin kierrättää uusioraaka-aineeksi.

PlasticsCircularity on kaksivuotinen Business Finlandin rahoittama projekti, jota koordinoi VTT.

Tutkimuskumppaneita hankkeessa ovat Syke, Itä-Suomen yliopisto ja LUT. Yrityskumppaneina toimivat SPIRIT-ekosysteemiohjelman veturiyritys Borealis Polymers, Fortum Waste Solutions, Wipak, Serres, FF-Future, Sulapac ja Woodly.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Adobe Stock. Terveydenhuollossa syntyy tuhansia tonneja muovijätteitä, joista osa voisi olla kierrätettävissä takaisin uusiomateriaaliksi.

Facebooktwitterlinkedin