Uusiouutiset 1/2007 ilmestyi 2.2.2007. Lehti käsitteli mm. seuraavia aiheita: Jätehuoltomääräyksillä turvallisempaan työhön Jäteautonkuljettajan työssä ollaan alttiita liukastumisonnettomuuksille ja raskaiden jäteastioiden käsittelyssä…
Uusiouutiset 6/2007
Uusiouutiset 6/2007 ilmestyi 4.10.2007. Lehti käsitteli mm. seuraavia aiheita:
Kaatopaikalle yhä vähemmän biohajoavaa jätettä
Biohajoavien jätteiden käsittely on Suomessa tehostunut: enää noin puolet biohajoavista jätteistä päätyy kaatopaikoille. Suomi on jopa saavuttanut jo vuodelle 2009 asetetut valtakunnalliset tavoitteet kaatopaikkakäsittelyn vähentämisestä. Alueellisesti biohajoavien jätteiden käsittelyssä on vielä parannettavaa.
Kaatopaikalle yhä vähemmän biohajoavaa jätettä
Sivutuoteasetus uusiksi
Eläimistä saatavia sivutuotteita kuten kaupan entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita säädellyt EU:n sivutuoteasetus on tuottanut jätehuollon ja elintarvikealan toimijoille paljon päänvaivaa. Nyt Euroopan komissio on ottanut asetuksen uudelleen käsittelyyn.
Sivutuoteasetus uusiksi pdf-muodossa
Kaupan biojätteestä polttoainetta
Kaupan biohajoava jäte voi tulevaisuudessa päätyä esimerkiksi bioetanolin tai biodieselin raaka-aineeksi. Kesällä tehty jätelain osittaisuudistus avasi kaupan jätehuoltoon uusia vaihtoehtoja.
Kaupan biojätteestä polttoainetta pdf-muodossa
St1 haluaa Euroopan ykköseksi bioetanolin tuotannossa
Suomen ensimmäinen Etanolix-menetelmällä toimiva bioetanolitehdas otettiin käyttöön Lappeenrannassa. St 1 Biofuels Oy suunnittelee jo useita muita tehtaita sekä Suomessa että muualla Euroopassa.
TKK:n jätehuoltoprofessori Juha Kaila haluaa Lahteen jätehuollon tutkijakoulun
Jätehuollon tutkijakoulu ja kansainvälisten projektien haku ovat ensimmäisiä asioita, jotka tekniikan tohtori Juha Kaila haluaa käynnistää aloittaessaan jätehuoltotekniikan professorina Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksessa.
Uhkasakko säikäytti taloyhtiöt takaisin kunnan jätteenkuljetukseen
Kiista kiinteistöjen hyötyjätteiden kuljetuksista kovenee. Jyväskylässä sakon uhka sai kymmenet taloyhtiöt palaamaan takaisin kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen piiriin.
Uhkasakko säikäytti taloyhtiöt takaisin kunnan jätteenkuljetukseen pdf-muodossa
Ekokemin historiallinen jätekuorma
Elokuun lopussa päästiin todistamaan hartaasti odotettua hetkeä: ensimmäinen jätekuorma saapui Ekokemin uuteen jätteenpolttolaitokseen.
Paperinkeräykselle uusi lajittelulaitos Lahteen
Paperinkeräys Oy:lle on valmistunut Lahteen keräyspaperin lajittelulaitos, joka on yhdistetty suoraan tehtaan tuotantoprosessiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Laitos vastaanottaa vieressä sijaitsevien Stora Enso Packaging Oy:n ja Elofin Oy:n pakkaustehtaiden jalostushylkyä.
Lietteet tiiviiksi geotuubisäkeissä
Kujalan jätekeskuksessa Lahdessa aloitti kesällä toimintansa tiettävästi Pohjoismaiden ainoa geotuubimenetelmään perustuva nestemäisten jätteiden käsittelylaitos. Kun laitoksen toimintaa vielä vähän viilataan, se pystyy käsittelemään jopga 6 000 tonnia nestemäistä jätettä vuodessa.
Viemäritulviin ei ole varauduttu riittävästi
Äärimmäisen kovat rankkasateet ovat aiheuttaneet viime vuosina miljoonavahinkoja kiinteistöille ja jätevesiviemärijärjestelmille. Tulvista on opittu, mutta vielä on paljon tekemistä tulviin varautumisessa ja tulvatilanteiden hoitamisessa.
Jätesääntely ja ympäristöliiketoiminta
Kolumnissa Ympäristökonsultointi Hyötyvisio Oy:n toimitusjohtaja Janne Koivisto pohtii jätteen käsitteen oikeudellista määrittelyä ja lainsäädännön vaikutuksista ympäristöliiketoimintaan Suomessa.