VTT
-
Synteettiset sähköpolttoaineet ottivat uusia edistysaskelia – E-Fuel-tutkimushanke onnistuneeseen päätökseen
Lue lisääNesteen, VTT:n ja yrityskumppaneiden kolmivuotinen E-Fuel-hanke on päättynyt. Projekti vauhditti sähköpolttoaineiden kehitystä kohti kaupallisen mitan tuotantoa.
-
Skenaariotyö: Kiertotalous kasvattaa BKT:tä
Lue lisääKiertotalous vahvistaisi Suomen talouskasvua, vähentäisi päästöjä ja pienentäisi raaka-aineiden kulutusta. Näin voi tiivistää marraskuun lopussa julkaistut tutkimustulokset. Suomen ympäristökeskuksen johtama […]
-
Kuituyhtiö Spinnova laajentaa raaka-ainepohjaa ja kierrätystä – rahoitusta Business Finlandilta
Lue lisääBusiness Finland on myöntänyt jyväskyläläiselle kuituteknologiayhtiölle Spinnovalle tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta maksimissaan 1,9 miljoonaa euroa. Kyseessä on avustus, jonka suuruus […]
-
Energiakriisi ohjaa kierrätyskelpoista jätettä polttoon – Vantaan Energian Kalle Patomeri kritisoi jätevoimaloiden porttimaksualennuksia
Lue lisää”Toivoisin jätevoimaloiden pyörittäjiltä malttia ja pitkäjänteisyyttä jätteen hankintaan. Ei lähdetä täyttämään omia polttolaitoksia kierrätyksen kustannuksella.” Näin sanoo Vantaan Energian tuotantojohtaja […]
-
Miljoonahanke optimoi tekstiilien vastuullisuutta: Uudelleenkäyttö ja kierrätys vähentäisivät tekstiilijätettä 80 prosenttia
Lue lisääSuomi vie vastuullisuutta Euroopan tekstiiliteollisuuteen hanketyön kautta. VTT koordinoi uutta miljoonahanketta, joka nostaa EU-tasolle kotimaisissa Telaketju-hankkeissa koetellun konseptin tekstiilien kestävyydestä […]
-
Fossiilimuovien korvaamiseen inspiraatiota biomimiikasta – Taulakääpä opettaa tutkijoita rakentamaan ultrakeveitä materiaaleja
Lue lisääVTT on selvittänyt salaisuuden taulakäävän ainutlaatuisten ominaisuuksien, etenkin keveyden takana. Sienten rakennetta jäljittelemällä eli biomimiikan keinoin on mahdollista luoda uusia, […]
-
Vaikeasti kierrätettäville tekstiileille ja muoveille kiertotalousalusta Espooseen – VTT investoi viiteen kohteeseen 15 miljoonaa euroa
Lue lisääVTT investoi lähivuosina yhteensä 15 miljoonaa euroa kohteisiin, jotka edistävät resurssiviisautta, huoltovarmuutta ja vihreää siirtymää. Vuosien 2023–2025 aikana VTT laittaa […]
-
Forest Cump aikoo tehdä metsäteollisuuden hiilipäästöistä muovia
Lue lisääUudessa suomalaishankkeessa tutkitaan metsäteollisuuden ja jätteenpolttolaitosten hiilidioksidipäästöjen talteenottoa ja käyttöä polyolefiinien eli polyeteenin ja polypropeenin valmistuksessa. Forest Cump -nimistä hanketta […]










