Muovien kiertotalous avaa miljoonien markkinan – 4R-ekosysteemi saa jatkorahoituksen

Kuva: Adobe Stock. 4R-ekosysteemihanke aikoo tulevalla kaudella keskittyä erityisesti uudelleenkäytettäviin ja kierrätettäviin tekstiilikuituihin ja tekstiileihin.
Facebooktwitterlinkedin

Muovien kiertotalouden innovaatioekosysteemi 4R jatkaa toimintaansa Business Finlandin myöntämän jatkorahoituksen turvin vuosina 2026–2028.

Uudessa vaiheessa työ keskittyy kolmeen kärkeen: EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) mukaisiin uudelleenkäytettäviin ja kierrätettäviin pakkausratkaisuihin, teknisten muovien ja komposiittien elinkaaren pidentämiseen sekä uusiutuviin ja kierrätettäviin tekstiileihin.

Yli 600 organisaatiota verkostossa

4R on toiminut vuodesta 2019 Suomen kansallisena avoimena innovaatioekosysteeminä muovien ja fossiilisia muoveja korvaavien biopohjaisten materiaalien kiertotaloudessa.

Ekosysteemi on koonnut yhteen yli 600 organisaatiota teollisuudesta ja yrityksistä, tutkimuslaitoksista, järjestöistä, rahoittajista ja julkiselta sektorilta.

Kuva: CLIC Innovation. 4R-ekosysteemissä on mukana laaja joukko erilaisia muovien kiertotalouteen liittyviä toimijoita.
Kuva: CLIC Innovation. 4R-ekosysteemissä on mukana laaja joukko erilaisia muovien kiertotalouteen liittyviä toimijoita.

Verkosto on ollut mukana valmistelemassa lähes 200 miljoonan euron edestä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeita.

”Muovien kiertotalous ei ole vain tekninen kysymys, vaan koko vallitsevan järjestelmän muutos. 4R:n tehtävänä on varmistaa, että suomalaisilla toimijoilla on edellytykset kääntää sääntely ja ympäristöhaasteet kilpailueduksi ja uudeksi liiketoiminnaksi”, sanoo 4R-ekosysteemin vetäjä Jussi Lahtinen CLIC Innovationista.

Konkreettinen ote

Business Finland ja CLIC Innovation yhteisrahoittavat nyt ekosysteemin kolmatta vaihetta.

Ekosysteemityön kokonaisbudjetti on vuodesta 2019 lähtien ollut yhteensä yli 2,2 miljoonaa euroa.

Varmistunut rahoitus on tärkeää, sillä se antaa jatkumoa työlle. Toimintavuosien aikana on kartoitettu muovien kiertotalouden nykytilaa ja kehitetty uusia ratkaisuja sen edistämiseksi. Muovien sääntely kiristyy. Samaan aikaan muovien kierrossa on kansallisia haasteita, koska paljon muovijätettä ohjautuu yhä poltettavaksi.

Jatkorahoituksen myötä 4R siirtyy seuraavaan vaiheeseen, jossa painopiste on käytännön ratkaisujen kehittämisessä ja niiden skaalaamisessa markkinoille.

Kolmannella kaudella ekosysteemityössä starttaa kolme työryhmää, jotka ottavat käytännönläheisen otteen konkreettisten kokeilujen ja uusien hankkeiden käynnistämiseksi.

Pakkausten osalta painopiste on PPWR:n edellyttämissä ratkaisuissa.

Teknisten muovien ja komposiittien osalta kehitetään korjattavuutta, uudelleenkäyttöä ja kehittyneitä kierrätysratkaisuja sekä uusiutuvia materiaalivaihtoehtoja.

Tekstiileissä tavoitteena ovat uusiutuvat, korjattavat ja kierrätettävät tekstiilit ja kuidut.

Ratkaisuja markkinoille

Ekosysteemi tekee tiivistä yhteistyötä ympäristöministeriön sekä kansallisten ja kansainvälisten hankkeiden, kuten PlastLIFEn ja Suomen muovitiekarttatyön kanssa. Tavoitteena on kytkeä tutkimus, yritysten kehitystyö ja sääntely tiiviimmin yhteen.

“PlastLIFE-hankkeessa keskitytään muovien kiertotaloutta edistävien ratkaisujen kehittämiseen, niiden toimeenpanoon ja viestintään. 4R-ekosysteemi tarjoaa alustan, jossa hankkeen tuloksia voidaan jakaa, hyödyntää ja kehittää edelleen yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa”, sanoo  Helena Dahlbo Suomen ympäristökeskuksesta.

Ympäristöministeriö osallistuu jatkossa 4R-ekosysteemihankkeen ohjausryhmään.

”EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen toimeenpano ja Suomen muovitiekartan tavoitteet korostavat tarvetta yhteistyölle ja käytännön kehitystyölle. 4R-ekosysteemi edistää näitä tavoitteita tukemalla toimijoiden välistä yhteistyötä muovien kiertotaloudessa”, toteaa Merja Saarnilehto ympäristöministeriöstä.

Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset

Kuva: Adobe Stock. 4R-ekosysteemihanke aikoo tulevalla kaudella keskittyä erityisesti uudelleenkäytettäviin ja kierrätettäviin tekstiilikuituihin ja tekstiileihin.

Juttua päivitetty 6.3.2026: Lisätty tietoa hankkeen rahoituksesta sekä ekosysteemiverkostokuva.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.