Pitäisikö määrittää kiintiöt sille, kuinka paljon yksilö tai yhteiskunta saa kuluttaa?

Voisiko ympäristölle haitallisilla tuotteilla olla muita korkeampi verotus? Entä jos sellaisten tuotteiden mainonta kiellettäisiin?

Tulisiko yksittäisen ihmisen varallisuudelle asettaa katto?

Nämä ovat konkreettisia kohtuutalouden keinoja, jotka voisivat hillitä ylikulutusta.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Ylikulutus-ohjausryhmä pyysi Kestävyyspaneelin jäseniltä, LUT-yliopiston ympäristötalouden professori Lassi Linnaselta ja Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Niko Soiniselta lausunnon rakenteellisesta ylikulutuksesta ja sen ratkaisuista.

Ylenpalttisuudesta kohtuuteen

Kestävyyspaneelin jäsenet ehdottavat ratkaisuksi kohtuutalouden keinoja.

Ihmiset usein haluavat paljon, mutta tarvitsisivat paljon vähemmän. Kohtuutalous korostaa tätä halujen ja tarpeiden erottelua.

Kohtuutalouden ideana on hallitusti hillitä kulutusta ja resurssien käyttöä huomioiden luonnon kantokyvyn rajat. Ei eletä puutteessa, mutta ei myöskään ylenpalttisuuden keskellä.

Yksi professoreiden esittämistä ohjauskeinoista on rajojen asettaminen kulutukselle. Valtion tai EU:n olisi oltava tässä aktiivinen.

”Tällä hetkellä meillä ei ole mitään kattoa kulutukselle, oli kyse sitten yksilön, valtion tai minkä tahansa toimijan kuluttamisesta, eikä mitään juridisesti sitovaa vaatimusta ylikulutuksen vähentämiseen”, professori Lassi Linnanen muistuttaa.

Tekniset innovaatiot eivät riitä

Professorit kirjoittavat lausunnossaan, että tähän mennessä ympäristökriisejä on koitettu ratkaista yrittämällä katkaista talouskasvun ja ympäristöhaittojen välistä yhteyttä (irtikytkentä, engl. decoupling.)

Ajatuksena tässä on ollut, että jos onnistuttaisiin vähentämään tuotannon ja kulutuksen ympäristövaikutuksia vaikkapa vihreän siirtymän teknologian tai kiertotalouden avulla, kulutus saakin kasvaa.

Irtikytkentästrategia on kuitenkin osoittautumassa epärealistiseksi, kuten esimerkiksi Euroopan ympäristöviraston raportti osoittaa.

”Koska talouskasvun ja ympäristöhaittojen irtikytkentä on vaikeaa tai mahdotonta, on tärkeää tarkastella luonnonvarojen ja energian ylikulutusta ympäristökriisien perimmäisenä syynä. Ylikulutus on erityisesti rikkaiden maiden ja väestönosien ongelma”, lausunto toteaa.

Lassi Linnanen korostaa, että lausunto ei ole kannanotto kiertotaloutta vastaan, vaan vain toteamus siitä, miten esimerkiksi vihreä siirtymä ja kiertotalous ovat tähän mennessä onnistuneet vähentämään luonnonvarojen ylikulutusta.

”Käytännössä kiertotaloutta ajatellaan usein vain kiertojen sulkemisena, jolloin ei päästä kiertotalouden korkeammalle tasolle eli luonnonvarojen käytön vähentämiseen. Toistaiseksi meillä ei ole riittävää evidenssiä sellaisesta irtikytkennästä, jota isojen haasteiden ratkaiseminen edellyttäisi.”

”Suomi voisi toimia kohtuutalouden uranuurtajana”

Ylikulutusta pidetään helposti yksilön ongelmana, mutta professorit pitävät tätä liian suoraviivaisena ajatteluna.

Ekologisesti kestämättömiin kulutuspäätöksiin yksilöä ohjaavat yhteiskunnan, talouden, kulttuurin ja oikeuden rakenteet.

Rakenteellinen ylikulutus ilmenee konkreettisesti esimerkiksi näin: Suomalainen liikkuu autolla, syö lihaa, lentää lomalle, omistaa mökin ja pitää metsää omaisuuseränä, jonka voi kaataa ja myydä.

Linnanen pitää rakenteellista ylikulutusta systeemisenä ilmiönä.

“Suomi on yksi Euroopan eniten kuluttavista maista: kulutuksemme ylittää luonnon kantokyvyn noin nelinkertaisesti. Rakenteellinen ylikulutus on Suomen kestävyyden suurin este. Kasvua ei ole näköpiirissä, mikä peräänkuuluttaa Suomen tarvetta uudistaa talouttaan kestäväksi. Samalla näen tämän Suomelle mahdollisuutena toimia kohtuutalouden uranuurtajana”, Linnanen tiivistää.

Oikeus puhtaaseen luontoon jää jalkoihin

Kasvuriippuvainen talousjärjestelmä ja siihen kytkeytyvä julkinen talous edellyttävät jatkuvaa tuotannon ja kulutuksen lisäämistä.

Mainonta ja kulutuskulttuuri yhdistävät hyvinvoinnin kulutukseen.

Globaalit työvoima- ja resurssivirrat ylläpitävät eriarvoista ja ylikulutuksen mahdollistavaa kulutusjärjestelmää.

Talousjärjestelmän toiminta puolestaan nojaa oikeusjärjestelmään, joka turvaa omistusoikeudet, sopimusvapauden sekä taloudelliset vapaudet, kuten elinkeinovapauden.

Kansalaisten perusoikeus puhtaaseen luontoon jää tällöin usein toissijaiseen asemaan.

”Kestävyysmurroksen onnistuminen edellyttää, että yhteiskunta kykenee uudistamaan talouden ja oikeuden rakenteita sekä vahvistamaan ihmisten muutoskyvykkyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia”, professori Niko Soininen sanoo.

Hyvä elämä kaikille

Kohtuutalouden ajatus on yhteneväinen kestävyysmurroksen periaatteen kanssa. Ei pyritä vähentämään kaikkea tuotantoa ja kulutusta, vaan lähinnä niitä muotoja, jotka aiheuttavat kaikkein eniten haitallisia ympäristövaikutuksia.

Linnanen ja Soininen kirjoittavat, ettei kohtuullisen kulutustason määritteleminen ole helppo tehtävä.

Hyvä elämä on kaikkia ihmisiä yhdistävä päämäärä, johon pääseminen edellyttää riittävää elintasoa ja elämänlaatua.

Lausunto kuitenkin toteaa, että hyvän elämän päämäärän saavuttaminen olisi globaalisti mahdollista.

”On arvioitu, että kohtuullisen elintason turvaaminen kaikille maailman 8,5 miljardille ihmiselle vaatisi vain noin 30 prosenttia nykyisestä globaalista materiaalin- ja energian käytöstä”, professorit kirjoittavat.

Myönteistä palautetta

Linnanen kertoo, että lausunto on saanut nyt enemmän myönteistä ja kannustavaa palautetta kuin negatiivista.

”Vielä viime vuosikymmenellä vastaavat ajatukset nostattivat supervihamielistä palautetta, mutta nyt sellaista on tullut vähemmän. Ehkä vähänkin järkevät ajatukset saavat tässä maailmanajassa nostetta”, Linnanen arvelee.

Ylikulutuksesta ensimmäistä kertaa ohjausryhmä

Selvityksen tilasi Kestävyyspaneelilta eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan alainen Ylilkulutus-ohjausryhmä.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, että tulevaisuusvaliokunnassa syvennytään tähän aiheeseen erillistyön kautta. Ryhmä perustettiin vihreiden kansanedustajan, entisen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen aloitteesta.

”Haluamme etsiä keinoja, joilla luonnonvarojen kulutus voidaan sovittaa planeetan kantokyvyn rajoihin. Millaista tulevaisuutta se tarkoittaa? Minkälaisia muutoksia se vaatii nykyisiin rakenteisiin?” Mikkonen avaa.

Lausunto antaa pohjaa työryhmän jatkotyölle. Mikkonen kertoo, että seuraavaksi on tarkoitus valita muutamia teemoja, joihin syvennytään tarkemmin.

”Kuulemme asiantuntijoita ja pohdimme, miten niissä päästään kestävälle pohjalle. Emme ole ohjausryhmässä vielä valinneet, mihin teemoihin syvennymme, mutta esimerkiksi rakentaminen, datan käyttö, vaatteet ja ruoka ovat nousseet esille.”

Mikkonen pitää kulutuksen maksimikattoa yhtenä esimerkkinä keinoista, joita kannattaa tarkastella, joskin se on poliittisesti vaikea konsti.

Kulutuksen karsimisessa pitäisi ensin katsoa, minkälainen olisi laskennallisesti taso, jolla suomalaiset kuluttaisivat maapallon kantokyvyn mukaisesti, mitä tämä taso tarkoittaisi arjessa ja millaisia muutoksia se vaatisi rakenteisiin.

”Joka tapauksessa tarvitaan selkeitä poliittisia ohjauskeinoja, jotta kannustetaan neitseellisten raaka-aineiden ja energiankulutuksen vähentämiseen. Taustalla on ajatus siitä, että haitalla pitää olla hinta. Keinoja on monenlaisia kuten taloudellisia ohjauskeinoja, kieltoja, kannustimia ja kierrätysraaka-aineen sekoitevelvoitteita”, Mikkonen näkee.

Ylikulutus-ohjausryhmän on tarkoituksena saada työnsä valmiiksi vielä tämän vuoden aikana.

Kolmoiskriisi on ratkaistava

Planetaarisissa kestävyysrajoissa pysyminen oli esillä myös valtioneuvoston syyskuussa julkaisemassa tulevaisuusselonteossa.

Selonteko esitteli planetaaristen rajojen näkökulmasta neljä vaihtoehtoista kehityskulkua: 1) kohti hyvää elämää planeettarajojen sisällä, 2) ekologisen romahduksen uhka, 3) keikahduspisteitä siirretty ja 4) ekologinen dystopia.

Selonteko tunnistaa, että kestävyysmurroksen edistäminen on välttämätöntä kaikissa skenaarioissa. Ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen keskinäiset yhteydet on tunnistettava ja niihin on etsittävä kokonaisvaltaisia ratkaisuja.

Ylikulutus on tunnistettu kaikkien kolmen ympäristökriisin yhdeksi juurisyyksi.

Näillä keinoilla kohtuutalouteen

Koska rakenteellinen ylikulutus on järjestelmätason ongelma, vaaditaan poliittisia päätöksiä laajan muutoksen mahdollistamiseen.

Kestävyyspaneelin professoreiden lausunto nostaa keskusteluun mahdollisia esimerkkejä siitä, mitä millaisilla muutoksilla ja ohjauskeinoilla kohtuutalous voisi edetä ja ilmentyä:

• Kaikkein varakkaimmille korkea omaisuusvero
• Varallisuuskatto
• Uudet säästämisen tavat kuten rahastot, jotka tukevat samalla vihreää siirtymää
• Kireämpi verotus esimerkiksi liharuoalle, lentämiselle ja yksityisautoilulle
• Ympäristöhaitallisten tuotteiden mainoskielto
• Yksilöille kiintiö henkilökohtaiseen kuluttamiseen ja päästöihin
• Kansallinen hakkuukiintiö
• Ulkoisvaikutusten kuten ympäristövaikutusten hinnoittelu niin, että tuotteiden hinta heijastaisi oikeudenmukaisesti todellisia ympäristökustannuksia
• Paikallisten tuotteiden ja palveluiden suosimisen ratkaisut
• Työn roolin ja hyvän elämän elementtien uudelleenarviointi
• Oikeudellisten rakenteiden uudelleenarviointi

Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset

Kuva: Kestävyyspaneeli. Ylikulutus johtuu rakenteista, näkevät professorit Niko Soininen ja Lassi Linnanen.