Euroopan komissio on tänään (30. maaliskuuta 2022) julkaissut tiedonantonsa EU:n kestävien ja kiertotalouden mukaisten tekstiilien strategiaksi. EU:n tavoitteena on, että…
Vaatteesta vaatteeksi, pakkauksesta pakkaukseksi: VTT kehittää teknologiaa, joka mahdollistaa polyesterin suljetun kierron
Tekstiilijätteet ja pakkausmuovit voi pian olla mahdollista palauttaa takaisin uusien tekstiilien ja pakkausten raaka-aineiksi suljetuissa kierroissa.
VTT on käynnistänyt PETcovery-tutkimushankkeen, jossa kehitetään uutta kemiallisen kierrätyksen menetelmää PET-muoville ja polyesteripohjaisille tekstiileille.
Vaikeatkin muovijätelaadut kiertoon
Teknologia voi mahdollistaa suljetut materiaalikierrot myös sellaisille polyesterimateriaaleille, joita on tähän asti ollut vaikea kierrättää takaisin korkealaatuisiksi tuotteiksi.
Tavoitteena on demonstroida katalyytteihin perustuva prosessi, jonka avulla materiaalit voidaan kierrättää takaisin muovi- ja tekstiiliteollisuuden raaka-aineiksi.
Hankkeessa kehitetty glykolyysiprosessi toimii tavanomaisia menetelmiä nopeammin ja matalammassa lämpötilassa.
”Muovipakkauksia on erilliskerätty suomessa jo kymmenen vuotta ja tekstiilijätteenkin erilliskeräys on aloitettu viime vuosina, mutta korkean arvon uusiotuotteet mahdollistavia kierrätysmenetelmät eivät vielä ole lyöneet itseään läpi isossa mittakaavassa. Uusiin katalyytteihin perustuva glykolyysiprosessi mahdollistaa suljetut kierrot takaisin muovituotteeksi tai tekstiiliksi myös vaikeasti kierrätettävissä kierrätysmateriaaleissa”, sanoo projektipäällikkö, VTT:n johtava tutkija Pirjo Heikkilä.
Muovin laadun alkuperäiselle tasolle palauttavat kemialliset menetelmät eivät ole vielä laajasti käytössä johtuen niiden teknis-taloudellista haasteista.
Nykyisin EU suhtautuu myönteisemmin kemialliseen kierrätykseen, kun ei heikennetä puhtaiden ja helposti mekaanisesti kierrätettävien muovien hyödyntämistä.
Polyesteristä kierrätysmuovien valtavirtaa
PETcovery-hankkeessa laboratoriomittakaavan prosessia kehitetään kohti suurempaa mittakaavaa.
Samalla tutkitaan muun muassa materiaalien puhdistusta, värinpoistoa ja kierrätysmateriaalin laadun varmistamista, jotta uusiomateriaalia voidaan käyttää uudelleen tuotteiden valmistuksessa.
PETcovery-hanke tukee Suomen kansallisia kiertotaloustavoitteita ja EU:n Green Deal -ohjelmaa. Kemiallinen kierrätys mahdollistaa sellaisten materiaalien hyödyntämisen, jotka eivät sovellu mekaaniseen kierrätykseen.
”Kiertotalouden todellinen läpimurto edellyttää, että kaikki materiaalit saadaan takaisin kiertoon – kemiallinen kierrätys on tässä avainasemassa erityisesti vaikeasti kierrätettävien sekoitteiden tai likaantuneiden materiaalien osalta”, VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin toteaa.
”Polyesteri on toiseksi tärkein valtamuovien luokka, jonka kierrätystehokkuus voisi nostaa jopa merkittävimmäksi muoviksi polyolefiinien (PE/PP) rinnalle.”
Miljoonan euron hanke
Hankkeen tuloksilla pystytään vähentämään muovijätteen määrää, pienentämään hiilijalanjälkeä sekä edistämään uusiomateriaalien markkinoita.
Runsaan miljoonan euron hanke käynnistyi joulukuussa 2025 ja jatkuu marraskuuhun 2027.
Yrityskumppaneina ovat muun muassa Valmet Technologies, Alta Performance Materials, Inosence Polyol, Sumi ja Brightplus.
Teksti: Uusiouutisten toimitus
Kuva: Adobe Stock. Polyesterimuoveja tuotetaan maailmassa vuosittain yli 50 miljoonaa tonnia, mutta vain pieni osa päätyy tehokkaasti kiertoon. Pullomuovin kierrätysaste on jopa 50, mutta erityisesti tekstiilien kierrätysaste jää matalaksi.
























