Lahti rohkeni kokeilla ligniiniä ydinkeskustan katupilotissa: Päällystettä pienin päästöin

Kuva: Peab Asfaltti. Aleksanterinkatu on nyt entistä tasaisempi ja hiljaisempi. Kesäkuun puolivälissä asennettu vähäpäästöinen kokeiluasfaltti on toiminut toistaiseksi hyvin.
Facebooktwitterlinkedin

(Tilaajille.) Tien pinta rakentuu nyt entistä omavaraisemmin ja vähäpäästöisemmin. Lahden paraatipaikalla ydinkeskustassa asfalttipäällyste tehtiin matalalämpötekniikalla, uusiutuvilla polttoaineilla ja osin kierrätysasfaltista. Lisäksi bitumia korvattiin metsäteollisuuden sivuvirralla, ligniinillä.

Peab Asfaltin kehityspäällikkö Kati Tuominen puhkuu energiaa, vaikka viime yön unet jäivät vähiin.

Tuominen on ollut yöllä mukana toteuttamassa tärkeää pilottia: Lahden keskustaan Aleksanterinkadulle ja Rauhankadulle on levitetty poistettujen nupukivien tilalle uudella reseptillä tehtyä asfalttia, joka pienentää tuntuvasti päällystämisen päästöjä.

”Isoin pullonkaula on, että pilottikohteita innovaatioiden testaamiseen ei tahdo löytyä. Siksi oli äärimmäisen tärkeää, että päästiin yhteistyöhön Lahden kaupungin kanssa. Laboratoriomittakaava ei riitä. Ilman tällaisia käytännön testejä ei koskaan päästä kaupunkimittakaavaan”, Tuominen taustoittaa.

Perinteisesti asfalttimassan tuotanto aiheuttaa yli 40 hiilidioksidiekvivalenttikilogramman päästöt tonnilta, mutta Lahden pilottikohteessa testattavan päällysteen päästöt ovat vain kolmisen kiloa per massatonni. Päästöt vähenevät jopa yli 90 prosenttia perinteiseen verrattuna.

Kati Tuominen muistuttaa, että koekohteet antavat arvokasta tietoa. Vain siten menetelmät etenevät tutkimuksesta käyttöön.
Kati Tuominen muistuttaa, että koekohteet antavat arvokasta tietoa. Vain siten menetelmät etenevät tutkimuksesta käyttöön.

Data avuksi kestävien hankintojen kriteereissä?

Lahden pilottia on edeltänyt vuosien määrätietoinen pohjoismainen kehitystyö.

Ensimmäinen askel oli vaihtaa asfaltin tuotannon raskas fossiilinen polttoaine hiilineutraaliin biopolttoaineeseen. Sen jälkeen tämä vähäpäästöinen eco-asfaltti yhdistettiin asfaltin matalalämpötuotantoon.

Asfaltin raaka-aineesta nykynormien mukainen maksimimäärä eli 60 prosenttia korvattiin käytetystä asfaltista rouhitulla kierrätysasfaltilla. Ja viimeisenä silauksena asfaltin bitumia on osittain korvattu uusiomateriaalilla: metsäteollisuuden sivutuotteena saatavalla ligniinillä.

Ligniiniasfalttimassaa Peab on kokeillut ennen Lahtea viidessä pilottikohteessa, mutta Lahden kohde on Pohjoismaissa ensimmäinen, jossa kaikki päästöjä vähentävät yksittäiset tekijät on yhdistetty samaan kokeiluun.

”Innovaatiot eivät vain taianomaisesti siirry elinkeinotoiminnaksi, vaan tarvitaan referenssejä. Lahden kaupunki voi mahdollistaa yritysten hyvien ideoiden ja tuotteiden testausta, jotta nähdään käytännössä, miten ne toimivat”, muistuttaa Lahden kaupungin virkaa tekevä kasvupalvelujohtaja ja ympäristöjohtaja Johanna Särkijärvi.

Lahden kaupungin kiertotalousasiantuntija Satu Virtanen kertoo, että Lahden pilottikohteesta kerätään paljon dataa tutkimusta varten.

Kati Tuominen toivoo, että tutkimusdata voisi laajemminkin hyödyntää koko infrarakentamisen kenttää päästöjen vähentämisessä ja että tuloksia voisi jatkossa käyttää esimerkiksi julkisen sektorin vihreiden hankintojen kriteeristön pohjana.

Riskejä mutta myös mahdollisuuksia

”Perinteisesti asfaltointiala on ollut hiili-intensiivinen ja energiavaltainen. Ala käyttää kriittisiä ja fossiilisia raaka-aineita. Toiminnalla on myös ympäristövaikutuksia. Me haluamme muuttaa tämän”, sanoo Lappeenrannan-Lahden LUT-yliopiston tutkimusjohtaja Antero Kutvonen.

LUT on perustanut asfaltin tutkimusalustan ja solminut Peabin kanssa viisivuotisen sopimuksen. Molemmat osapuolet sitoutuvat satsaamaan resursseja siihen, että päällystetoimiala pääsee kestävyysloikkaan.

Kumppanit keräävät ympärilleen infrarakentamisen ekosysteemiä kaupallistamaan innovaatioita vientimarkkinoille.

”Kun työskennellään tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa, se tuo ihan uutta tutkimusdataa ja varmuutta. Kokeiluissa ei ole pelkästään riskejä, vaan myös mahdollisuuksia, vaikka Suomi usein näkee vain riskit”, sanoo Peab-konsernin Ruotsin innovaatiojohtaja Mats Wendel ja jatkaa:

”Eurooppa katsoo Pohjoismaita edelläkävijänä. Voimme auttaa koko Euroopan päällystealaa ja infrarakentajia vähentämään heiluvaisten markkinoiden riskejä ja tehostamaan omavaraisuuttaan.”

Kuva: Peab Asfaltti. Kierrätysasfalttirouheen hyödyntäminen pitää arvokkaat materiaalit kierrossa. Metsäteollisuuden sivuvirta ligniini puolestaan korvaa osittain bitumia.
Kuva: Peab Asfaltti. Kierrätysasfalttirouheen hyödyntäminen pitää arvokkaat materiaalit kierrossa. Metsäteollisuuden sivuvirta ligniini puolestaan korvaa osittain bitumia.

Suomella ligniiniä omasta takaa

Infra-alan lisäksi muutkin alat ovat kiinnostuneet metsäteollisuuden sivuvirtojen uusiomateriaalimahdollisuuksista. Ligniiniä on testattu asfalttituotannon lisäksi myös akkutuotannossa.

Asfaltin tuotannossa bitumin korvikemateriaaliksi voisivat sopia muutkin teollisuuden sivuvirrat kuin ligniini. Niitä tutkitaan parhaillaan.

Ligniini sopii Wendelin mukaan muihin materiaaleihin yhdistettynä hyvin korvaamaan bitumia, koska ligniinissä on samoja hiiliketjuja kuin bitumissa. Lisäksi pohjoismaisen metsäteollisuuden ansiosta ligniiniä on runsaasti saatavilla.

Antero Kutvonen näkee, että kiertotaloudessa on runsaasti potentiaalia.

”Toivottavasti laivat saadaan kääntymään toisin päin. Ei enää kuljeteta öljyä ja bitumia tänne, vaan voisimme kuljettaa omia vientituotteitamme ulospäin”, Kutvonen sanoo.

Hintakilpailukyky kohenee öljyriippuvuuden vähentyessä

Kierrätys- ja uusiomateriaalien hintakilpailukykyä on asfalttialalla kohentanut se, että bitumin päästöarvo kohosi yli kaksisataa prosenttia vuoden alusta. Lisäksi öljyn hinnannousu parantaa vaihtoehtoisten materiaalien houkuttelevuutta.

Lahden kaupungille kiertotalousinnovaatiot merkitsevät samalla mahdollisuutta parantaa asemaa niin, ettei infrarakentaminen ole ailahtelevien maailmanmarkkinoiden armoilla. Viime aikoina öljyn hinta on vaihdellut rajusti muun muassa Hormuzinsalmen konfliktin takia.

”Jos saamme Trump-kertoimen poistettua, se toisi hintavakautta ja auttaisi kaupunkia pysymään paremmin budjetissa”, Lahden kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Toni Putula sanoo.


Kuva: Janne Nykänen. Kierrätysasfalttirouhetta asfalttiasemalla.
Kuva: Janne Nykänen. Kierrätysasfalttirouhetta asfalttiasemalla.

Asfalttia sataprosenttisesti kierrätysrouheesta?

Lahden pilotin asfaltista 60 prosenttia on käytetystä asfaltista rouhittua kierrätysasfalttia, niin sanottua RC-rouhetta.

60 prosentin osuus perustuu Peab Asfaltin Kati Tuomisen mukaan ABK-massan asfalttinormiin vuodelta 2023. Siinä maksimi RC-rouhepitoisuus on 60 prosenttia. Suuremmatkin rouhemäärät voivat olla tapauskohtaisesti mahdollisia.

Teoriassa kierrätysasfaltin osuus voisi olla suurempikin, jopa lähemmäs sata prosenttia, kertoo LUT-yliopiston Antero Kutvonen:

”Lähtökohtaisesti asfaltti on täysin kierrätettävää materiaalia. Kestävän vision mukaisesti kierrätysprosentti voisi olla täydet sata. Vaaditaan kuitenkin tutkimusta, jotta voidaan puskea käytäntöä ja sitä myötä myös normia edemmäs.”

Lahden pilotissa bitumia on korvattu ligniinillä. Peab haluaa testeillä ja tutkimuksella varmistaa, että myös tällainen asfaltti kelpaa suljettuun kiertoon eli kierrätykseen takaisin asfaltiksi ensimmäisen käyttövaiheen jälkeen.

Teksti: Elina Saarinen, Uusiouutiset

Kuva: Peab Asfaltti. Aleksanterinkatu on nyt entistä tasaisempi ja hiljaisempi. Kesäkuun puolivälissä asennettu vähäpäästöinen kokeiluasfaltti on toiminut toistaiseksi hyvin.

Facebooktwitterlinkedin
Uusiouutiset
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.